Sika - kiinalainen horoskooppi

 
Vilpitön Sika on luonteeltaan arka ja kohtelee muita ihmisiä aina silkkihansikkain. 
Sika on hyvin naiivi ja tästä syystä häntä on helppo höynäyttää.
 
Kiinalainen horoskooppi 2015: Sika

Sika arvostaa nautintojen maailmaa ja hemmottelee itsensä ja muut pyörryksiin, jos se on mahdollista. Sika on hyvin seurallinen, vaikka hän saattaa aluksi vaikuttaa ujolta. Älykkäänä olentona Sika pitää lukemisesta ja uuden oppimisesta ja haluaa ainakin vaikuttaa oppineelta muiden seurassa. Loogisuus ja käytännöllisyys hallitsee tätä merkkiä, eivätkä tunteet yleensä pääse sekoittamaan Sian päätä. Sika kuitenkin välittää muista ihmisistä hyvin paljon. Sika on kiinnostunut taiteen maailmasta ja todennäköisesti löytää uransa taiteiden parista. Hän tulee hyvin toimeen yrittäjänä, joskin hänen on joskus vaikea tehdä päätöksiä.

Aasialaisen uskon mukaan Sian perimmäinen pelko on tulla syödyksi, ja siksi hänen on vaikea luottaa muihin. Tuntiessaan olonsa ahdistuneeksi Sika voi muuttua jopa vihamieliseksi huolimatta  miellyttämishaluisesta luonteestaan. Sika mieluummin antaa kuin ottaa muilta ja on valmis nielemään häntä kohtaan tehdyt vääryydet. Hänelle on tärkeää ylläpitää rauhaa ympäristössään. Sika kohtaa vaikeuksia erityisesti aikuisiällä, mutta hän ei koskaan turvaudu muiden apuun vaan haluaa aina selvitä ongelmistaan itse. Sika haluaa nauttia elämästä täysin siemauksin eikä hän haaskaa aikaa turhiin kriiseihin.

Rakkaus

Romanttinen Sika on antelias ja rakkautta rakastava persoona. Hänelle läheisyys ja fyysinen kosketus ovat kaikki kaikessa. Sika on helposti lähestyttävä ja arvostaa muita ihmisiä ympärillään. Koska Sika on niin viaton ja tuo tunteensa avoimesti esille, tulee hän helposti muiden hyväksikäyttämäksi. Sika kohtaa rakkaudessa paljon pettymyksiä ja nöyryytyksiä, sillä hän ei osaa suojata tunteitaan.

Sika nauttii kotona olosta ja lopettaa turhat huvittelut heti, kun löytää sopivan kumppanin jakamaan kotinsa. Sika haluaa sitoutua ja arvostaa hänelle annettua rakkautta. Sika on hyvä ja rakastava puoliso ja vanhempi, joka ottaa aina kumppaninsa tunteet huomioon. Sika tarvitsee aidon ja maanläheisen kumppanin, joka arvostaa hänen hyväsydämisyyttään.

Yhteensopivuus

Parhaiten Sian kumppaneiksi soveltuvat Jänis, Vuohi ja Tiikeri. Toisen Sian kanssa suhde voi muuttua tylsäksi. Rotta ja Sika ovat molemmat hurvittelijoita, ja siksi heillä on hauskaa yhdessä, mutta suhde on taloudellisesti vaarallinen. Härän ja Sian välillä vallitsee seksuaalinen jännite, mutta henkinen puoli voi jäädä heikoksi.

Hevosen ja Koiran kanssa suhde voi olla puuduttava. Hyväuskoisen Sian tulisi välttää erityisesti Käärmeen seuraa, sillä tällä on varmasti juoni valmiina Sian pään menoksi. Myös Apina ja Kukko voivat yrittää hyötyä Sian lempeydestä ja siksi suhteet näiden merkkien kanssa eivät ole helppoja.

Kuuluisia Sikoja

Ernest Hemingway, Stephen King, Alfred Hitchcock, Woody Allen, Arnold Schwartzenegger, Ewan McGregor, Hillary Clinton, Mark Wahlberg, Rachel Weisz, Ronald Reagan, Agyness Deyn, Amber Tamblyn, Amy Winehouse, Carrie Underwood, Mila Kunis.

 

Alkuperäinen teksi löytyy täältä: https://anna.fi/horoskoopit/kiinalainen-horoskooppi/kiinalaiset-horoskooppimerkit-sika